Pottuja ja ennenaikainen aikuistuminen

Sain ystäviltäni vauvalahjaksi Suuri Käsityölehti -tilauksen, kaiketi jotta voisin askarrella kaikkea kivaa tulevalle pikkuiselle ja siinä sivussa itsellekin. Kun ensimmäinen lehti kolahti yllätyksenä luukkuun, en uskaltanut odottaa kovin suuria. Mielikuvani tästä lehdestä oli varmaankin kymmenen vuoden takaa, kun meille kotiin kolahteli se kuukausittain. Silloin en juuri arvostanut lehteä, sillä harva malli iski teini-ikäiseen.

No, kuten arvata saattaa, syksyn viimeiset ja kevään ensimmäinen lehti kuitenkin osuivat ja upposivat. Löysin muutamia kokeiluun meneviä malleja itselle sekä kaivattuja jumpsuitkaavoja muksulle. Ehdin tosin tilata Ottobren 6/16 numeronkin juuri tuohon jumpsuit-tarpeeseen, joten saa nähdä, mikä menee ensin toteutukseen. Mutta. Oonko mä todella niin vanha, että jopa Suuren käsityölehden mallit uppoavat (vaikka ei tästä mun suosikkia varmaan koskaan tule)?? Vai voitaisiinko vaan sopia, että oon vihdoin keksinyt minkä malliset vaatteet mulle ehkä sopivat ja osaan katsoa kaavoja sillä silmällä, että josko niistä voisi vähän soveltaen saada omalle kropalle toimivia (ja niitä nuorekkaita!!). Olipa miten oli, kaiken järkytyksen lisäksi mieleen jäi kummittelemaan 11-12/17 lehdessä ollut Noukin Kaarna-kerrosmekko.

Yhtenä viime viikkoisena aamuna hipelöin Facebookin kangasryhmästä kotiuttamaani ihastuttavaa Ehtan Pottupelto-trikoota, kun muistin Kaarna-mekon. Pienellä mittailulla totesin, että kangasta oli tosin tosi naftisti, himpun alle puolet ohjeen menekistä. Pyörittelin kuitenkin palaa epätoivoisesti ympärilleni ja päätin, että pakko riittää. Ei muuta kuin vauva sitteriin ja saksimaan.

Kotimekkonenhan siitä sitten syntyi, yllättävän kiva näin osaamattoman tekeleeksi. Alkuperäisestä kaavasta poiketen hihat on lyhyemmät ja tehty kahdesta osasta, koska kangas riitti vain siihen. Rypytin myös hihoja vähän ja sain mielestäni kohtuullisen hyvin hämättyä sen, etteivät ne istu täydellisesti. Kaula-aukko nousi vähän alkuperäistä ylemmäs, kun vauvan kanssa säätäessäni tunaroin ja leikkasin liian lyhet olkaosat. Muutoinkin kaventelin mekkoa pari senttiä joka kappaleen keskeltä ja nappasin helmaa lyhyemmäksi kummastakin kerroksesta. Nämä muutokset olivat lähinnä pakotettuja kangasmäärän vuoksi, mutta jälkeen päin olen aika tyytyväinen lopputulemaan. Ja mikä parasta, kaula-aukon kanttaaminen sujui kerralla JA siististi. Ei ole nimittäin ihan mun lempparihommaa tuo kanttaus, joten kiva niin.

Trikoosta tehtynä tämä mekko on niin mukava päällä, että tekisi melkein mieli tehdä toinenkin. Tuo päällikerros tuo ihanasti elävyyttä tämmösen lättäkroppasen mekkoon ja peittää samalla pienet makkarat istuessa. Ja tuo kuosi. Varsinkin mustana oikein ihastuttava. Olin myös sen verran iloinen ja positiivisesti yllättynyt mekon onnistumisesta, että siitä hullaantuneena tilastin Kankaiden yöstä itselleni paitatrikoota....... Minä, joka en koskaan ompele itselleni mitään, koska ärsyynnyn helposti siitä etten saa lopputuloksesta mieleistä tai tarpeeksi siistiä. Mihin tämä vielä mahtaa johtaakaan!

Mitäpä minusta kertoisin

Tässä sitä nyt ollaan, blogia aloittamassa. Olen 24-vuotias, yhden lapsen äiti, kausittaisesti luovuusvimmassa askartelija ja paljon muutakin. Mulla on mies, kaksi pöljää pupua ja omakotitalo, jota remppaillaan välillä ahkerasti, välillä vähän laiskemmin. Raskaus ja sen jälkeinen äitiysloma ovat selkeästi sekoittaneet mun pään kun tämmöiseen blogihommaan ryhdyin, mutta ei se mitään. Tarkoitus olisi tarinoida käsitöistä ja muista näpräilyistä joita tulee tehtyä, ihan vaan omaksi iloksi ja muistoksi jos ei muuten. Mutta saatan hyvinkin poiketa aiheesta, niin käy mulle aika usein.

Oon aina tykännyt käsitöistä ja käsillä tekemisestä. Meillä kierrätetään ja jatkokäytetään tavaroita paljon. Remontoinnissa oon ainakin hyvä purkamaan ja maalatakin osaan. Varsinaisista käsitöistä neulominen on mun ykkösjuttu, koska se ei vaadi tilaa ja työn voi jättää helposti kesken jatkaakseen sitä sitten parin vuoden päästä kun muistaa. Ompelua olen harrastanut aika ajoin, mutta kolmivuorotyön vuoksi isommat projektit olivat pitkään jäissä. Siihen, miksi käsityöharrastus roihahti uuteen liekkiin ja tuli inspiraatio kerätä muistoja blogiin, on oikeastaan kolme syytä.

Ensimmäinen on tila. Siivosin raskaushuuruissani koko talon; myös yläkerran peräkamarin, joka oli vielä täynnä kaikkea ylimääräistä. Samoissa huuruissa sain miehen askartelemaan minulle elämäni ensimmäisen ompelupöydän. Ei se mikään kaunis yksilö ole, mutta toimii ja ajaa asiansa tässä kohtaa, kun taloa remontoidaan hiljakseen eikä pöydän lopullisesta paikasta tai halutusta ulkonäöstä ole vielä mitään tietoa. Tärkeintä on, että uskolliset aarteeni mahtuvat nököttämään siinä vieretysten. Tilan puute oli nimittäin iso hidaste etenkin ompelulle, sillä olen laiska raivaamaan ja taas levittämään tavaroita työn jäädessä kesken.

Toinen syy oli tarve. Ensin iski tarve askarrella tulevalle vauvalle vaippoja. Kestovaippailun kokeileminen oli meille (mulle) itsestään selvä ratkaisu ja pikkurahalla liikkuvat Imse vimsen flanelletit tuntuivat järkevältä sijoitukselta alkuun. Tuunailin flanelletteja toimivimmiksi ja tidiii, se oli menoa sitten. Vanha kipinä käsillä tekemiseen oli löytynyt.

Syntyipä sitten se esikoistyttökin tuossa yhtenä syksyisenä iltana. Tuon tirpan, kutsuttakoon häntä nyt sitten vaikka Naksuksi, mukana tulivat pienen pienet vaatteet ja pienen pienten vaatteiden hypistely. Viikkailin vaatteita ainakin triplasti useammin kuin oli tarpeen ja samalla hautui ajatus uudesta aluevaltauksesta. Itselleni en oikein osaa vielä tehdä, mutta lapsi ei kranttuile vaatteiden kanssa. Sen verran täytyy mainita, että kuvassa olevat pöksyt ovat jonkun tuntemattoman käsialaa mutta niin ylisöpöt ja ihastuttavat, että inspiroivat minua päivästä toiseen.

Ja siinä sitä ollaan. Naksu on nyt vajaan neljän kuukauden ikäinen ja oikea unelmalapsi. Hän nukkuu yöt kellon ympäri ja lisäksi pitkät unet iltapäivisin. Tästä johtuen mulla on selkeästi ennakkokäsitystä enemmän sekä virtaa että aikaa tehdä kaiken näköistä ja käsitöihin irtoava aika onkin kolmas syy. En tiedä kuinka pitkään aikaa löytyy, mutta nautitaan nyt, koitetaan saada jotain valmiiksikin ja tänne rustailtua! Toivon kovasti, että blogista olisi iloa myös jollekulle muulle ja että löytäisin itse sen kautta uusia käsityötuttavuuksia :). Tervetuloa seuraamaan!